logo

Uutiset

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62 JATKAA ILMAN PISTEMENETYSTÄ

13.11.2021

PU-62 vs. Ilves FS/2 4-2 (3-1)

 

Lauantaina 13.11.-21 Rantakeitaalla Ykkösen A-lohkon kärkikamppailussa kohtasivat sarjan tappiottomasti aloittaneet PU-62 ja Ilves FS/2.

 

Ottelu oli vauhdikas alusta saakka, ja maalipaikkoja molemmille joukkueille syntyi jo pelin alkuminuuteilla. Maalivahti Ciia Hokkanen piti PU-62:n maalin koskettamattomana lähes 128 minuuttia sarjan alusta saakka. Kuparinen rikkoutui kauden neljännessä pelissä Ilveksen onnistustuessa tekemään 0-1 maalin kun ottelua oli pelattu 7min 45sek. Kotijoukkue sai pelinsä kuitenkin hyvin rullaamaan takaiskun jälkeen, ja tasoitti pelin 1-1:n pari minuuttia myöhemmin Pinja Ukon maalilla. PU:n 2-1 johtomaali oli Aino Vartialan käsialaa, ja taukolukemat 3-1 teki Nea Matikainen.

 

Toinen puoliaika oli aaltoilevaa peliä päästä päähän, kunnes PU-62 onnistui tekemään todella hienon ja pitkän syöttökuvion päätteeksi 4-1 lukemat Eider Ramosin toimesta. Tämän maalin jälkeen Ilves otti käyttöönsä ns. lentävän maalivahdin yrittäen kavennusta. Mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta, ennen kuin vierasjoukkueen parhaana palkittu Siri Rosendahl onnistui ”liippaamaan päällään” maalivahdin pitkän avausheiton maaliin ajassa 38:11. Viimeiset vajaat pari minuuttia oli kotijoukkueen toimesta peliajan pois pelaamista pelikellosta, ja peli päättyi PU-62:n voittolukemiin 4-2. PU:n parhaana tänään palkittiin 1-1 tasoitusmaalin tehnyt Pinja Ukko. Pinkun, Ainon, Nean ja Eikan maalien lisäksi pistesaldoaan kasvatti maalisyötöillään Reeta Valtonen ja Pauliina Alenius.

 

PU-62:n seuraava peli on lauantaina 20.11.2021 jolloin joukkue matkustaa Valkeakoskelle MAD MAX:n vieraaksi. Seuraava kotipeli on Rantakeitaalla sunnuntaina 28.11, jolloin vastaan asettuu Mäntsälän Urheilijat.

 

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2186626/stats

 

 

EDARI_FUTSAL.jpeg

Uusimmat

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62 MAALASI KAKSINUMEROISET LUVUT RANTAKEITAALLA

28.11.21

Naisten Futsal-Ykkönen: PISTEET JÄIVÄT VALKEAKOSKELLE

20.11.21

PU:n 07-tyttöjä Idän osa-alueleirille

17.11.21

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62 JATKAA ILMAN PISTEMENETYSTÄ

13.11.21

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62:N VOITTOPUTKI SAI JATKOA!

10.11.21

Suur-Savon OP turnaus

31.10.21

Naisten Futsal-Ykkönen: PiPS vs PU-62 0-6 (0-3)

30.10.21

Toimiston poikkeusaukioloaikoja

27.10.21

Naisten Futsal-Ykkönen: PU-62 vs LLuja 7-0 (4-0)

23.10.21

Valtakunnallista Futsalia

22.10.21

Kolme PU:n pelaajaa 2006-ikäluokan aluejoukkueleirille

20.10.21

Syyskokous ja uusi hallitus

13.10.21

Futsal-harjoitusottelu Rantakeitaalla su 10.10. klo 17

10.10.21

Palloliitto - jalkapallo on suosittu tyttöjen ja naisten harrastus

06.10.21

PU:n 06-tyttöjä Idän osa-aluejoukkueleirille

23.09.21

PU:ssa voi kasvaa pikkutytöstä naiseksi harrastuksen parissa

Yhteistyössä