logo

Uutiset

F9 - Kesälomille lomps

15.07.2021

ESEn kummijoukkue T9(2012) aloitti kesäloman 8.7.2021 pelaajien kesätapahtumalla Visulahden vesipuistossa, jossa nautittiin yhdessä kivasta kesäpäivästä uimisen ja erilaisen aktiviteetin parissa. Pieni tauko, hetken huili ja heinäkuun helteistä nauttiminen kevään ja alkukesän harjoitusten ja pelien jälkeen on nyt paikallaan.

 

Talvikausi oli haasteellinen vallitsevan pandemian ja sen tuomien rajoitusten takia sekä harjoitusolosuhteiden puolesta. Harjoitukset olivat pääsääntöisesti sisäsaleissa ja ulkona pyrittiin käymään kerran viikossa, aina silloin kun keliolosuhteet sen sallivat. Rahula-Sali, Rämälän koulun Sali sekä KickIt-jalkapallosimulaattori kombolla pystyttiin rakentamaan hienosti monipuolinen kokonaisuus, jonka avulla joukkue pystyi toteuttamaan harjoitussuunnitelmaan.

 

Kevätkausi muutaman harjoituspelin jälkeen käynnistyi toukokuun alussa Hänskissä T9 piirisarjaotteluilla PaRi keltainen ja JyPK:ta vastaan. Piirisarjan kevätkierros koostui neljästä ottelupäivästä, joissa jokaisessa oli kaksi peliä. Piirisarjassa pelisivat PU62 lisäksi PaRi Keltainen, PaRi musta, Komeetat, Huima sekä JyPK.

 

Ennen pelejä ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua, sillä edellisistä peleistä olisi kulunut jo tovi. Valmennustiimiä ja hieman myös tyttöjä jännitti, miten talven harjoitusolosuhteet ja pelaamattomuus sekä ensimmäiset piirisarjaottelut näkyvät pelaajien ja joukkueen suorituksessa.  Päivän peleissä pallo liikkui hienosti pelaajalta toiselle hienoilla syötöillä, pelitilanteisiin mentiin rohkeasti sekä uskallettiin pitää palloa. Myös maalinteko sekä maalivahtipeli onnistui hienosti, joten molemmista peleistä voitot jäivät Mikkeliin.  Piirisarjan muut ottelut pelattiin Jyväskylässä, joten joukkueella oli edessä vieraspelimatkoja. Piirisarjan edetessä joukkueen otteet paranivat peli peliltä ja jokaisesta pelistä oppitiin uutta sekä peleistä kuvattujen videoiden pohjalta löydettiin harjoiteltavia asioita ja oikeita painopisteitä. Piirisarjan kaikista otteluista tytöt nappasivat hienosti voitot kotiin, maaleja joukkue teki yhteensä 52 kpl ja palloa kaivettiin omasta verkosta vain yhdeksän kertaa. Piirisarjan otteluiden tulokset löytyvät palloliiton tulospalvelusta:

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/categories => Jalkapallo => Itä => Sarja/cup => Tytöt => 9

 

Piirisarjan ohessa pelattiin kahdella joukkueella Lumme liigaa kolme kierrosta, Mikkelin Kalevankankaan koulun kentällä, Haukivuoren ja Ristiinan urheilukentillä. Lumme liigan pelit olivat poikia tai sekajoukkueita vastaan, joten ne olivat tyttöjen piirisarjaotteluihin verrattuina erilaisia. Näissäkin otteluissa tytöt pelasit hienosti ja jatkoivat hyviä suorituksia otteluista toiseen.

 

Näiden lisäksi joukkue osallistui vielä Mikkelin raviradalla pelattuihin Go On ja  XXXV Mikkeli-Turnaukseen, joten pieni kesätauko tulee hyvään saumaan.

 

Kesätauon jälkeen katseet suunnataan harjoitusten kautta Lahden Masto Cupiin, Jyväskylän Hippo-turnaukseen ja muutamaan muuhun turnaukseen sekä Lumme liigaan kevät kierroksen tavoin. Piirisarjan osalta saimme päätöksen, että voimme siirtyä seuraavaan ikäluokkaan, jossa pelimuoto muuttuu totutusta 5v5:sta 8v8:een. Tämä tuo joukkueelle mukavasti uusia haasteita ja uuden oppimista, niin pelaajille kuin valmennustiimille ja muille taustoille.

 

Kiitokset yhteistyökumppaneille ja tukijoille sekä erityiskiitos pelaajien huoltajille, jotka mahdollistavat pelaajille mahtavan harrastuksen ja kivat kaverit

 

http://www.pu62.fi/joukkueet/tytot-2012

https://www.instagram.com/pu62_2012/?hl=fi

t9kesa21.png

Uusimmat

F9 - Kesälomille lomps

15.07.21

OP-HIPPO-jalkapallokoulu pidetty - kiitos

29.06.21

Frozen-futis tulee taas

22.06.21

OP HIPPO-jalkapallokoulu

25.03.21

PU-62:N KORONATIEDOTTEET

09.03.21

PU:lle kehityspäällikkö

31.01.21

PU:n toimisto uudessa osoitteessa

31.01.21

PU:sta Idän T-2006 osa-aluejoukkueleirille

21.01.21

PU-tyttöjä T-2005 aluejoukkueleirille

19.01.21

PU-62:n toimisto muuttaa

03.01.21

Hyvää uutta vuotta!

30.12.20

Hyvää ja rauhallista joulua

21.12.20

PU-62 mukaan soveltavan liikunnan Avoimet ovet -hankkeeseen

17.12.20

PU-62:n uusi hallitus

18.11.20

Elsi, Hilma ja Mette Idän osa-aluejoukkueleirille

02.11.20

PU:ssa voi kasvaa pikkutytöstä naiseksi harrastuksen parissa

Yhteistyössä